Varjon katala kosketus

3. Pelisessio

Pelissä mukana

Grimhild Lumoloimi Pelaajana Iiris
Orï Mustasahti Pelaajana Antti
Thelion, Aethasin huoneesta Pelaajana Jani
Grafir Pelaajana Juho

Prologi

Grafiria lyötiin yhtäkkiä päähän ja hän menetti tajuntansa. Herättyään hän huomasi olleensa yksin synkässä metsässä sekavassa olotilassa. Grafir yrittää löytää karavaanin jonka osa hän oli, tai ainakin jotain eläviä ystävällisiä olentoja. Rämeellä harhailu on psykedeelisen ahdistava kokemus, jossa aika ja tajunta hämärtyvät täysin. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen hän kuulee vihdoinkin ääniä matkan takaa. Viime hetkellä hän tajuaa että äänet kuuluvat hiisille, jotka ovat hyökkäämässä matkalaisten kimppuun. Grafir pysyy näkymättömissä sopivaa hetkeä odottaen.

Pelin tapahtumat

Arnulf juoksee herättämään joukon taistelua varten. Garn tarttuu Estellaa hupusta, ilmeisenä tarkoituksenaan viedä hänet turvaan taistelusta. Arnulf huomaa tapahtuneen ja lähtee ottamaan kiinni familiaariaan ja Hobittia. Party juoksee tapahtumapaikalle, jossa Thelion on saanut yllättävällä avauksellaan yhden örkin jo hengiltä.
(Party splitted, Offscreen moment of avesome ensues)

1. kierros
Örkkien yllätyshyökkäys epäonnistuu traagisen surkeasti ja ensimmäiset nuolet osuvat joko pensaisiin tai sotureiden rengaspanssareihin. Örkit pääsivät kuitenkin sen verran lähelle, ja niitä oli sen verran suuri määrä, että jousimiehet eivät pysty käyttämään Main weaponiaan. Yksi örkeistä onnistuu saamaan ikävän tuntuisen osuman Thelionin kylkeen. Grimhild alkaa loitsimaan voimasanoja, jotka ikävä kyllä herättävät örkkien huomion. Yksi on jo iskemässä häntä tikarilla, mutta Orï onnistuu tulemaan tielle saaden itse osuman, joka kuitenkin kilpistyy hänen panssariinsa. Rathar huomaa toisen örkin joka on lyömässä Grimhildiä nuijallaan. Rathar onnistuu työntämään Grimhildin pois iskun tieltä, mutta saa itse osuman nuijasta, minkä vuoksi hän on lopputappelun AFK. Ratharin tyrmännyt örkki sekä sen komraadi ovat hyökkäämässä Ratharin työnnön takia maassa makaavan ja suojattoman oloisen Grimhildin kimppuun, kun yhtäkkiä pusikosta heilahtaa Grafirin terävä hakku joka lennättää molempien örkkien päät huitsinkuikkaan. Orï toipuu iskustaan ja tappaa tikaria heiluttaneen örkin laulaen samalla jotain muinaista kääpiöjuomalaulua.

2. kierros
Thelion onnistuu potkaisemaan häntä pistäneen örkin pois melee-etäisyydeltä ja löytää taistelusta sopivan tilan, jossa hän voi käyttää jousipyssyään. Hän tappaa sillä örkin, joka oli haavoittanut häntä. Grimhildin loitsu onnistuu helpottamaan hiukan sotakääpiöiden ja haltioiden saamia vammoja, mutta yksi örkeistä onnistuu taas kerran pääsemään lähietäisyydelle hänestä. Örkki saa otteen Grimhildin keihäästä ja heittää sen suonsilmään. Seuraavaksi hän tarttuu itse Grimhildiin ja työntää hänet keihään perässä samaan silmäkkeeseen. Orï huomaa tilanteen ja on menossa pelastamaan Grimhildiä, mutta toinen örkki tulee hänen tielleen. Naurettavan lyhyen tappelun jälkeen örkin pää lentää samaan puskaan jossa edellisten örkkien päät ovat. Samaan aikaan Grafir hyökkää örkkien selustaan ja tappaa kaksi muuta örkkiä hakullaan.

3. kierros
Örkki huomaa että Lumoloimen suvun viimeisen jälkeläinen ei suostu hukkumaan yhtä helposti kuin edeltäjänsä. Hän on juuri aikeissa lyödä Grimhildin kuoliaaksi scimitarillaan, kun Thelionin lennättämä nuoli lävistää hänen päänsä. Viimeinen jäljellä oleva jousta käyttävä örkki huomaa että tappelusta ei näytä tulevan mitään. Hän yrittää ampua hätäisen nuolen Thelioniin osumatta lähellekään ja lähtee juoksemaan karkuun. Juuri kun hän luulee pääsevänsä metsän suojaan Orïn heittämä kirves osuu häntä selkään oikein elokuvamaisen eeppisessä otoksessa.

Taistelun lopputulos:
Kuolleita vihollisia: 10 örkkiä
Haavoittuneita vihollisia: 0
Paenneita vihollisia: 0
Kuolleita pelaajia/NPC:tä: 0
Haavoittuneita pelaajia/NPC:tä: 1 (Thelion)
Muuta: Grimhild hukkasi keihäänsä taistelussa

Taistelun jälkeen:
AFK-sankarit ilmestyvät jostain sen näköisenä kuin olisivat olleet kovassa tappelussa. Lumoloimen retkikunnan jäsenet tutustuvat kääpiöön, joka Orïn ja Thelionin suureksi ihmetykseksi sai enemmän tappoja kuin kumpikaan heistä. Joukko toteaa että heidän kaikkien tehtävänään on löytää karavaani, joten Grafir liittyy heihin. Orï kerää örkeiltä arvotavarat ja Thelion sekä Grafir heittävät Orïn loottaamat örkit jorpakkoon. Orï löytää hopealastin, jonka örkit ovat luultavasti varastaneet jostain, sekä Grimhildin kadonneen keihään. Thelion havaitsee, että örkit ovat Mordorin örkkejä; yllättävän kaukana asuinsijoiltaan.
Aamunkoittoon on vielä pari tuntia, joten Party päättää levätä vielä sen ajan. Levon ja Grimhildin loitsujen ansiosta kaikkien endurance on huomenna täysi eikä Thelion ole enää haavoittunut.

(Tarinat näistä taisteluista ovat kerrottu niin kuin kansanperinteeseen on kirjoitettu, minkä takia ne saattavat poiketa oikeasti tapahtuneesta eritoten dramaattisuudeltaan.)

Comments

MuadMouse Antti_Kurki

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.